torstai 12. maaliskuuta 2015

Historian päivittelyä

Heti alkuun varoituksen sana, toinen postaus sisältää PALJON kuvia ja ne ei ole kaikki aikajärjestyksessä. Ajattelin näin blogin aloituksen jälkeiseen postaukseen kertoo vähän enemmän meistä ja minkälainen yhteinen historia meillä on.
Hansu on siis 4-vuotiaaksi asti kasvanut pellolla, kyllä pellolla, talviasutuksena on toiminut vanhasta sikalarakennuksesta siittolapihatoksi muutettu halli ja kavereina monta ikätoveria, sekä paljon nuorempia ja vanhempia tammoja. 4-vuotis syksyyn mennessä sillä ei ollut tehty mitään, riimu korkeintaan taluttettaessa ollut päällä. Pohjatyö olikin sangen mielenkiintoista ja työn ohessa pyrin viettämään mahdollisimman pitkiä aikoja Hansun kanssa työskentelyssä. Ennen selkäännousua tuli vietettyä yhteensä useita tunteja pyöröaitauksessa, käytävällä seisottaessa sekä yleisesti hevosen hoitamisessa, mikä toisaalta tarkoitti myös paljon lisätunteja tallilla oleilussa. Kuitenkin jo 2 viikon pohjatyön jälkeen Hansun selkään noustiin, eikä se ollut milläsäkään (pohjatyössä myös kova kiitos kuuluu Kate Korpelalle).


Tältä Hansu siis näytti syksyllä 2013. Taisi olla ollut jo pari viikkoa tallissa, onnettoman pieni ja köykänen. Aluksi itseasiassa luulinkin, että jää näin pieneksi. Säkä oli n. 159 ja tuntu ennemminkin, että istuu ponin selässä kuin hevosen.

Syksy 2013

Ensimmäisiä yhteiskuvia.

Hansu kesällä 2014, kesälaidun on selkeestikkin turvottanut.

Hansu Tarjan ratsutuksessa kesällä 2014.


Hansu tallikisojen palkintojenjaossa talvella 2014, joskus jopa niin fiksusti käyttäytyvä yksilö, että voi ilman satulaakin ratsastaa.


Kevät 2014.

Kevät 2014

Helmikuu 2014

Helmikuu 2014

Helmikuu 2014, pikkasen jos toinen on vähän ruma ankanpoikanen.

Tammikuu 2015



Maaliskuu 2015

Viimeisin yhteisposeeraus maaliskuulta 2015. Hansulla on ihana tapa tuupata päänsä syliin, jos vaikka vähän paijattas.



Tosiaan, mikä jää kuvista epäselväksi vielä. Kuvia ja videoita ratsastuksesta ja valmennuksista on vähän, jos ollenkaan, mutta josko sitä tulisi nyt vähän aktiivisemmin sitäkin harrastamaan. Se, mikä on hienoa videoissa, niistä näkee ja oppii jo ilman toisten kommentointiakin paljon, varsinkin, kun tulee suurimmaksi osaksi yksin ratsastettua. Valmennuksissa käydään 1-4krt kuukaudessa, ainakin toistaiseksi. Hansulla on kasvu ollut sen verran epätasaista ja sillä on välillä vähän työmotivaatiossa parantamisen varaa. Itseasiassa Hansun ihan perusluonteenpiirteitä on älykkyys ja nokkeluus, se tykkää opetella uusia asioita ja treenin on oltava myöskin älyllisesti kehittävää, mikäli sitä ei pidä kiireisenä tehtävien kanssa, se kyllä keksii jotain omaa puuhaa.
Hansun tyypillinen viikko on 1-2x esteitä tai puomityöskentelyä, 2xkouluvääntöä, 1-2xmaastoilua ja aina mennään tamman fiiliksen mukaan, muuten ei tule työskentelystä yhtään mitään.
Nyt se on n. 168cm korkea ja toivottavasti pysyykin, tuntuu, että tämä kasvaminen riittää alkaa jo riittämään.

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Aloitusbloggaus

Tarkoituksena olisi siis aina välillä sopivissa väleissä päivitellä Hansun alias Honeygirl kuulumisia. Hansu on siis 6-vuotias trakehnertamma ja päätyi minulle vähän sattumalta ollessani Tanskassa töissä syksyn vuonna 2013. Niihin aikoihin omistuksessa oli myös lv-tamma Cube Donna, joka oli kantavana oriista Berto Primo, mutta epäonnisen kesän myötä sekä varsa että emä kuolivat. Hansu kuitenkin jäi, vaikka kevään 2014 ajan sitä pidinkin hiljaisessa myynnissä. Sittemmin siitä on paljastunut mitä mahtavin treenikumppani, niin älyttömästi me molemmat olemme kehittyneet vuoden sisällä. Treenaaminen on vasta parin viimeisen kuukauden aikana ollut nousujohteista Hansun kasvamisen ja omien terveysongelmien takia, ja 2 viikkoa sitten pääsimme starttaamaan ensimmäisissä harjoituskoulukilpailuissakin. Koko reissu oli alusta alkaen tuomittu epäonnistumaan, ensinnäkin keli on karmea (teissä sohjon takia pohja oli alkanut pettämään), Hansulla oli alkava kiima ja oma ratsastus oli erittäin jäykkää. Kuitenkin ohjelma (C-merkki) vietiin alusta loppuun, vaikkakin poni tuijotteli tuomaripöytää läpi radan ja yritti singota alta, milloin missäkin. Suotakoon se hälle. :D

Tänään oli Hansun (Hannu, Haisuli, Haisu, Hansu, mitä näitä nyt nimiä on rakkaalla lapsella) hyppelöpäivä. Alkuun ristikkosarjaa, lävistäjällä ristikkoa sekä pitkällä sivulla tasaokseria. Yksi selästä alas ninjailu sattui, kun olimme lähestymässä sarjaa ja katolta tippui lumet samaan aikaan, Hansu sinkos sarjalle ihan epätasapainossa ja sarjan vikan esteen jälkeen oma tasapaino petti totaalisesti, vaikka hyvän tasapainon omistankin. Loppujen lopuksi mentiin pari kertaa 80cm okseri puhtaasti, mikä on huikea suoritus siihen nähden, että oli vasta toinen hyppykerta selästä ja viime kerralla pelkän puomin ylittäminen oli aivan hirvvveeää Hansun mielestä. Huvittava elukka, joka osaa yllättää joka ratsastuskerta. Ehkäpä meidät kevään tullen nähdään myöskin esteradoilla.

Ohessa jo muutamia kuvia otuksesta, postauksia tullessa enemmän yritän liittää mahdollisimman paljon kuvamateriaalia matkaan.

Hansun spesiaali on oma-aloitteiset loppu- ja alkukäynnit, ilman mitään erillistä käskytystä.
 

Hansun rakennetta kesältä 2014


Rassukan sairasloman viimesiä päiviä talvelta 2015

Villivarsa rämäpää kyydissään